Mikkeli

JÄTEHUOLTO MIKKELISSÄ

Mikkelin kaupunki on antanut jätehuollon järjestämisen kunnalliselle jätehuoltoyhtiölle Metsäsairila Oy:lle, jonka muita omistajakuntia ovat Ristiina, Puumala ja Suomenniemi.

Jätehuoltoa toteutetaan toimialueen kunnissa sekä sopimusperusteisena että kunnan järjestämänä.

Metsäsairila Oy vastaa Mikkelin haja-asutusalueella ja Haukivuoren seudulla tyhjennysten kilpailuttamisesta , jäteautojen reiteistä, asiakaspalvelusta ja laskutuksesta. Tällöin kuntien omistama jätehuoltoyhtiö Metsäsairila Oy tyhjennyttää asukkaiden yhdyskuntajäteastiat kunnallisena peruspalveluna. Metsäsairila Oy:llä ei ole omaa kuljetuskalustoa, vaan jäteastioita tyhjentävät tarjouskilpailujen perusteella valitut kuljetusyritykset. Kilpailutuksen perusteella kuljetusyritys ja Metsäsairila Oy ovat sopineet jäteastioiden tyhjennyshinnat sekä tyhjennysvälit, jotka ovat haja-asutusalueella joko 2 tai 4 viikkoa.

Mikkelin pohjoisella ja eteläisellä haja-asutusalueella kilpailutuksen on voittanut mikkeliläinen RL-Huolinta Oy. Sopimus on voimassa vuoden 2012 loppuun asti.

Haukivuoren seudulla kilpailutuksen voitti jyväskyläläinen JPM-kuljetus Oy. Sopimus on voimassa vuoden 2012 loppuun asti.

Mikkelin haja-asutusalueen ja Haukivuoren seudun jätehuoltosopimukset tehdään suoraan Metsäsairila Oy:n kanssa. Yrityksemme myös hoitaa jätteenkuljetuksiin liittyvän asiakaspalvelun ja laskutuksen.

Ladattavat tiedostot

Tiedosto: Jatehuoltomaaraykset 2010

Tiedosto: Jätemaksutaksa 2012 Mikkeli

Lomake: Jätehuoltosopimus/ liittymisilmoitus

Lomake: Tyhjennysvalin_pidennyshakemus

Lomake: Kimppailmoitus ja kimppainfo (lomakkeen voi täyttää Acrobat Readerillä ja tämän jälkeen tulostaa. Huom! Lomaketta ei voi tallentaa)

Kommentointi on suljettu.