Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskuksen toiminta

Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskus toimi vuonna 2025 Mikkelin alueen jätteenkäsittelyn keskeisenä solmukohtana. Kaikki jätteenkäsittelytoiminnot oli keskitetty keskuksen alueelle, mikä mahdollisti materiaalivirtojen tehokkaan ohjauksen ja hyödyntämisen. Vuoden aikana keskukseen vastaanotettiin yhteensä noin 67 217 tonnia jätteitä.

Sekajätteen käsittely ja energiahyödyntäminen

Syntypaikkalajiteltu sekajäte (kotitalousjäte) kuormattiin kontteihin ja toimitettiin energiahyötykäyttöön viitenä arkipäivänä viikossa. Jäte kuljetettiin Riikinvoima Oy:n Ekovoimalaitokselle Leppävirralle sekä Kotkan Energia Oy:n Hyötyvoimalaitokselle, joissa se hyödynnettiin sähkön ja lämmön tuotannossa.

Biojätteen ja lietteiden käsittely

Kaikki erilliskerätty biojäte sekä jätevesilietteet toimitettiin Metsäsairila Oy:n biojalostamolle. Biojalostuksen lopputuotteina syntyi liikennepolttoaineeksi jalostettua biometaania sekä lannoite- ja maanparannustuotteita, joita hyödynsivät paikalliset viljelijät ja maanrakennusalan toimijat.

Puu- ja rakennusjätteet

Puulevyt ja puhdas puu murskattiin lajittelu- ja kierrätyskeskuksen alueella ulkopuolisen urakoitsijan toimesta. Murskauksen jälkeen materiaalit toimitettiin energiahyötykäyttöön.
Vuonna 2025 betonia ei murskattu. Sen sijaan betoni- ja tiilijäte sekä MARA-asetuksen mukainen tuhka että lasijäte hyödynnettiin keskuksen tie- ja kenttärakenteissa.

Metallit ja sähkö- ja elektroniikkaromu

Metallit sekä sähkö- ja elektroniikkaromu (SER) välivarastoitiin keskuksen alueella. Materiaalit noudettiin teollisuuden raaka-aineiksi jatkojalostettaviksi, mikä tuki materiaalien kiertoa ja vähensi neitseellisten raaka-aineiden tarvetta.

Paperi ja kartonki

Paperi- ja kartonkijäte toimitettiin Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskuksesta Stena Recycling Oy:n halliin, jossa materiaalit paalattiin jatkokäsittelyä varten. Paalauksen jälkeen valmiit paalit kuljetettiin kuituteollisuudelle, jossa ne hyödynnettiin uusiotuotannon raakaaineena korvaten neitseellisiä kuituja.

Pilaantuneet maa-ainekset

Pilaantuneita maa-aineksia käsiteltiin niitä varten rakennetulla käsittelykentällä. Käsittelyn jälkeen raja-arvot alittaneet maa-ainekset hyödynnettiin jätepenkan päivittäispeittokerroksina, mikä vähensi uuden peittomateriaalin tarvetta ja tuki resurssitehokkuutta.

 

Orgaanisen jätteen käsittely

Metsäsairila Oy osti orgaanisten jätteiden käsittelytoiminnan 1.4.2025 tytäryhtiöltään BioSairila Oy:ltä, ja samalla biokaasu- ja kompostointilaitos siirtyivät Metsäsairilan omistukseen. Biokaasu- ja kompostointilaitokset toimivat keskeytyksettä koko vuoden ajan vastaanottaen 17 226 tn orgaanista jätettä käsittelyyn. Vuonna 2025 biokaasulaitos tuotti 598 000 kg liikennebiokaasua, joka jaeltiin kokonaisuudessaan tytäryhtiö BioSairilan kaasuntankkausasemilla Mikkelin seudulla.