Tilinpäätöstiedot

Tilinpäätöstiedot

Vuosi 2021 oli Metsäsairilalle hyvä koronan tuomista haasteista huolimatta.  Liikevaihto kasvoi 23,7 % verrattuna edelliseen vuoteen.  Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat eniten lajittelu- ja kierrätyskeskuksen myynnin kasvu.  Vastaanotettu jätemäärä (tonneissa) oli kaikkien aikojen suurin Metsäsairila Oy:n historiassa.

Metallin myynnistä saadut tulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna noin 230 000 eurolla, mikä johtui purkukohteiden tuomasta lisäyksestä metallien määrään, lajittelu- ja kierrätyskeskukselle vastaanotetun metallin määrä melkein tuplaantui edellisvuoteen verattuna. Metallin myynnin tuottojen kasvuun vaikutti lisääntyneen määrän lisäksi myös sen maailmanmarkkinahinnan voimakas kasvu. Myös sähkön hinnan kasvu toi sähkön myyntiin edellisvuoteen verrattuna 263 000 enemmän tuloja. Biojätteestä itse tuotetun kasvualustan myynti kasvoi noin 37 000 eurolla edellisvuoteen verrattuna.

Henkilöstökulut kasvoivat hieman lisääntyneen työntekijämäärän myötä, poistot ja muut kulut pysyivät edellisvuoden tasolla.  Poistoissa käytettiin mahdollisuus koneiden ja kaluston lisäpoistoon. Jäteveroa maksettiin  11 480 euroa vähemmän kuin viime vuonna ja loppusijoitettavan jätteen määrä pieneni hieman edellisvuoteen verrattuna.